Eilen oli pihatalkoot ja uskomatonta, mikä määrä roskaa (=oksia, viime syksyn lehtiä ym) haravoimalla kokoon saatiinkaan. Lisäksi leikattiin vähän pensasaitoja, mutta kadun vierellä oleva puuaita jäi valitettavasti siihen huonoon kuntoon, missä se on ollutkin. Tarkoituksena kuulema on nyt tänä kesänä uusia koko aita, toivottavasti todellakin niin tehdään. Illalla piti jännittää euroviisuja, mutta siellähän kävi ihan niin kuin aina ennenkin. Toivottavasti tämän illan jääkiekossa sitten käy paremmin. Tai siis jääkiekossahan on jo käynyt aika hyvin, joka tapauksessa hopeaa, toivottavasti kultaa. Kuohari on viilenemässä jääkaapissa .

Ajelin tänään kotoa mökille, yllättävän paljon oli liikennettä sunnuntaina myös tänne "ylöspäin". Keväänvihreät metsät, vapaana välkkyvät järvien selät, ei hassumpaa! Valitettavasti vaan tienlaidoilla oli myös liikenneonnettomuuksien uhreja, supikoiria ja pupuja, aikamoinen määrä. Vantaalle jäi aamulla vähän pilvinen sää, ilmeisesti yöllä oli ihan pikkuriikkisen satanutkin, Kuopiossa paistoi aurinko ihan siniseltä taivaalta ja lämmintäkin oli 18 astetta.

Lämmin kevät on saanut kukat kukkimaan:

Norjanangervo

Tuomi

Omenapuu

Sireeni

Kielo ja metsämansikka