Keskiviikkona olikin tihkusateinen ja hieman viileämpi päivä eli ei mikään pyöräilysää, joten päivä sujui sisäpuuhissa. Tosin kävin kylläkin etsimässä ja ostamassa aitatolpat, joten se asia on nyt hoidettu. Samalla mukaan tarttui grilli; mökillä mulla on hiiligrilli ja nyt sitten on sähkögrilli kaupunkikäyttöön. Kaasugrilliä en halunnut ostaa ja hieman varauksella suhtaudun tuohon sähkögrilliin, mutta täytyy tässä lähiakoina testata, kuinka hyvä tai huono se on.

Illalla oli taloyhtiön kokous, joka venyi parituntiseksi, vaikka ei nyt mitään sen suurempaa päätettävää ollut. Olen aikoinaan ollut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja silloin päätin, etten enää ikinä lähde hallitukseen mukaan, mutta tulipahan taas todistettua se, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan. No en ainakaan ole puheenjohtaja ja jospa tässä taloyhtiössä ei olisi niin innokkaita valittajaosakkaita kuin muinoisessa oli.

Torstaina käväisin työpaikalla, jonka jälkeen tapasin kaupungilla ystäväni muutaman lasillisen merkeissä. Samalla välitin veljentyttäreltäni  muutamia barbeja hänen tyttärelleen. Ilta sujui rattoisasti ja todella äkkiä niitä näitä jutellen ja ehkä vähän myös juoruillen.

Tänään ajoinkin sitten mökille. Aamu oli pilvinen ja vähän ripotteli vettä, mutta sää parani päivän edetessä. Karoliinan Kahvimyllyssä vastaan tulikin yllättäen koiraystävä emäntineen  ja kummasti koiraneitokaiset toiselleen ärhentelivät. Me emännät sovimmekin, että lähdetään tässä joku ilta yhdessä koirien kanssa lenkille, niin tottuvat uudelleen toisiinsa, kuitenkin edellisestä tapaamisesta onkin vierähtänyt jo reilu puoli vuotta. Karoliinan Kahvimyllystä on todettava (vaikka vähän mainostamisen puolelle meneekin), että se on tosi kiva kahvipaikka ja kahvileivät ovat todella herkullisia ja riittävän kokoisia .

Mökillä kaasulieden ja jääkaapin kaasujohto vuoti yllättäen, kun avasin kaasupullon ja rupesin  laittamaan jääkaappia päälle. Tai no yllättäen ja yllättäen, on se aika monta vuotta vaihtamatta ollut. Onneksi kaasun haju on niin voimakasta, että sen haistaa heti ja voi ruveta saippuaveden kanssa ruveta paikallistamaan vuotokohtaa. Mutta tietysti aina keväällä pitäisikin heti ekaks tutkia, onko kaikki kunnossa, eikä vasta hajun perusteella epäillä vuotoa.

Nyt on käytetty vuodevaatteet ulkona, hieman siivottu ja saunottu. Saunaan veden hakeminen oli hieman haastavaa, kun järvi on vielä jäässä ja rannalta on vain pieni osa sulaa. Sulaa on kuitenkin sen verran, että isäni sai jo laitettua salmeen kalanpyydykset. Tämä talvi oli varmaankin eka talvi ikinä, kun hänellä ei ollut verkkoja jään alla, joten kalamiehellä on ollut kova polte kalastamaan.

Huomenna pitää vielä vähän siivota lisää talven jäljeltä ja pihamaakin on jo kuivunut sen verran, että sen pystyy haravoimaan. Ja sitten grillaamaan!!!