Siirsin puita ulkoa pinosta puuvajaan ja ajattelin, että vastaan saattaisi tulla ampiaisenpesä. Ampparilla ja minulla on tässä alkukesän aikana ollut eturistiriita, se haluaisi kovasti rakentaa pesänsä huusiin ja minä vuokranantajana en haluaisi sitä sinne. Neljä kertaa rakentaja on aloittanut työnsä ja neljä kertaa se on joutunut toteamaan työnsä turhaksi. Sitten amppari tuli tiensä päähän, koska veljentytär ei suostunut menemään huusiin, jos rakennustyöläinen sattuisi olemaan siellä.

Mutta ei puupinosta löytynyt ampiaispesää, vaan tämä:

Sisiliskohan se siellä puitten kätköissä oli. Olisiko viileä sää aiheuttanut sen, ettei se kummemmin säikähtänyt ja lähtenyt karkuun, vaan poseerasi ihan rauhassa. Itse asiassa en raaskinut hätistellä sitä pois,  vaan annoin sen jäädä rauhassa makoilemaan ja siirrän nuo muutamat kalikat myöhemmin. Ulkona on vielä kaksi puukasaa, ei varmaan kaikki sovi vajaan. Poltettavia puita saunaan ja takkaan on sit varmaan 10 vuodeksi. Ja 10 vuoden aikana täytynee tontilta kaataa muutama kuusi/mänty, joten ainakin poltettavaa riittää, kun ei vaan lahoaisi puuvajaan...