Tein tänään uudelleen karjalanpiirakoita ja tämän näköisiä niistä tuli

Rypytys saisi ehkä olla vähän tiheämmässä, mutta tosi hyvän makuisia, ehkäpä johtuu siitä, kun itse on ne tehnyt .  Ja nyt puuroakin on vähän enemmän kuin viimeksi. Uuni katkaisi taas itsensä, onneksi vasta ihan lopussa, joten se ei haitannut. Mutta nähtävästi yli 260 asteen lämpötilaa ei kannata yrittääkään.

Pyykit on kuivamassa ulkona, tosi kiva, kun ne voi kuivattaa siellä. Takapihalla apila ei ole vielä noussut, toivottavasti siemenet kuitenkin itää. Ja sammalkin on osin kuollut, samoin voikukat, mutta ei kaikki.Seuraavaksi murkkujen kimppuun...

Lihakset eivät olletkaan kovin kipeät taijin jälkeen, ainoastaan reidet vähän. Eilen kävinkin fillaroimassa rengasmatkan etelän suuntaan; ensin Tikkurilan ja Puistolan ohi Suurmetsäntielle, jota pitkin Vanhalle Porvoontielle ja sieltä Lahdentielle. Jotta kaloritasopaino ei pääse turhaan heilahtelemaan, munkkikahvit Vantaan Kuusijärvellä ja sieltä Koivukylään kauppaan. Pikkuveli on tulossa yökylään, joten kyllähän jotain evästä täytyy talosta löytyä. Koivukylästä kotiin eli varmaan reilun 27 kilometrin lenkki. Seuraavaksi varmaankin Helsinkiin fillarilla, täytyy vähän katsoa, kauanko se kestää, joskos sitten elokuussa joskus ajaisi töihin pyörällä ja takaisin seuraavana päivänä.